Media on lähestynyt minua viime päivinä vanhoista kirjoituksistani. Kirjoitin 13 vuotta sitten kirja-arvostelun taloustieteilijä Thilo Sarrazinin maahanmuuttoa ja väestön kehitystä käsittelevästä kirjasta luettuani sen silkasta mielenkiinnosta. Artikkeli ei ollut onnistunut ja pidän sen kirjoittamista virheenä. En kuitenkaan puhunut enkä ollut kuullut väestönvaihtoteoriasta. En allekirjoita tällaista teoriaa.
Jutussa liputin joustavampien työmarkkinoiden puolesta; sen, että jokainen työllistyy nykyistä paremmin taustasta riippumatta. Se on väylä integroitumiseen maahamme. Maahanmuutto on vastaus myös huoltosuhteemme parantamiselle; niin, että jokaisella on mahdollisuus opintojen, työn, perheen ja muun elämän kautta löytää jalansija maastamme. Olen vahvasti uskonnonvapauden kannalla ja samalla ihmisoikeuksien ja eurooppalaisen moninaisen elämäntavan.
Oma ajatteluni ja retoriikkani on tottakai kehittynyt vuosien saatossa, enkä ole enää niin mustavalkoinen kuin ennen. Lisäksi osa 2010-2011 vuosien kirjoituksista/kommenteista selittyy sillä, että omasta elämäntilanteesta johtuen delegoin työtä tiimiläisilleni, jotka mm. vastailivat nimissäni eri keskustelupalstoilla varsin epäonnistuneella retoriikalla. Kyseiset henkilöt eivät ole olleet vuosiin mukana enkä muutenkaan ole enää antanut kenenkään kommentoida puolestani ilman, että tarkistan sanoman ja sanamuodot.
Olen ollut yhdeksän vuotta kansanedustaja. Näiltä vuosilta valtiopäivätoimet, puheet, haastattelut, kirjoitukset ja kirjani (Vapauden voitto, Otava 2018) kertovat laajasti ajattelustani - eivät yli 10 vuotta vanhat äkkiväärät pätkät tai varsinkaan sanat, joita on laitettu suuhuni. Haluan myös raivata tilaa niin itselleni kuin muille avoimeen vuoropuheluun - ja myös virheisiin. Niistä nimittäin oppii.